KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Alkeiskurssilla aloitetaan perustottelevaisuusharjoituksilla, joita tarvitaan lajin turvalliseen ja sujuvaan harjoitteluun. Kurssilla noin puolet on perustottelevaisuusharjoituksia ja puolet itse esteharjoittelun alkeita putkesta ja hypystä. Kurssin sisältöön kuuluu myös erilaisia tassukoordinaatioharjoituksia. Ryhmän harjoitukset muokkautuvat aina ryhmän tason mukaan! Lisäksi ryhmän edistymisen mukaan käydään läpi ohjauksien alkeita esimerkiksi valssi. Harjoituksia tehdään vaihtelevasti koko ryhmä kerrallaan […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Jatko 3 - Kurssi on sopiva jatko Agilityn Alkeet - , Jatko 1-, ja Jatko 2- Kurssin käyneille koirakoille. Kurssilla jatketaan harjoituksia sekä yhdistellään esteitä koirakoiden omien tasojen/edistymisen mukaan. Kurssille ei ole ikärajaa, pentujen kanssa harjoitukset tehdään ikä huomioiden. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 6 koulutuskertaa Keskiviikkoisin klo. 18.00 – 18.45 1.11, 8.11, 15.11, […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Alkeiskurssilla aloitetaan perustottelevaisuusharjoituksilla, joita tarvitaan lajin turvalliseen ja sujuvaan harjoitteluun. Kurssilla noin puolet on perustottelevaisuusharjoituksia ja puolet itse esteharjoittelun alkeita putkesta ja hypystä. Kurssin sisältöön kuuluu myös erilaisia tassukoordinaatioharjoituksia. Ryhmän harjoitukset muokkautuvat aina ryhmän tason mukaan! Lisäksi ryhmän edistymisen mukaan käydään läpi ohjauksien alkeita esimerkiksi valssi. Harjoituksia tehdään vaihtelevasti koko ryhmä kerrallaan […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Pentujen Tehotottelevaisuus- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti perustottelevaisuuden osa-alueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. istu, maahan, tehdään erilaisia temppuja aktivointimielessä, Paikalla istuminen ja makaaminen, luoksetulo häiriöttä ja häiriössä, Katsekontakti ja kontaktin ylläpito, sivulle, seuraa, odota, ei ota, ohituksia, seiso, takaosan käyttö harjoituksia, hihnassa kulkemista. Kurssi on tarkoitettu alle vuoden ikäisille koirilla. Tämä kurssi […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tuntuuko seuraaminen hieman nihkeältä? Kaipaatko siihen parempaa tekniikkaa tai parempaa motivaatiota teille molemmille? Tule seuraamistunnille! Käymme läpi mm. tekniikan opetusta, hyvää takapään käyttöä ja/tai sivuaskelia. Tunnin harjoitukset riippuvat aina hieman osallistuvien koirakoiden tasoista ja toiveista. Tunnille ei ole ikärajoitusta. HUOM! Tunnilla käsitellään seuraamista harrastuslajeja ajatellen, hihnakäytökseen ja/tai ohituksiin on omat tuntinsa! KURSSIPÄIVÄT: […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Kokeile Rallytokoa – Tunnilla harjoittelemme Rallytokon Alokasluokan liikkeiden alkeita kuten sivulletuloja, eteen istumista, seuraamista. Harjoiteltavat asiat hieman riippuvat osallistuvien koirakoiden osaamistasosta. Ikärajaa tunnille ei ole, mutta tunnille tullakseen koiran tulisi olla harjoitellut jo ainakin hieman istumista, maahanmenoa, paikallaoloa sekä seuraamista etukäteen. Näitä ei erikseen läpikäydä tunnilla vaan keskitytään suoraan rallytokon harjoituksiin. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä […]

KURSSIN SISÄLTÖ: Pentukurssi on tarkoitettu kaikille alle 12kk ikäisille pennuille. Kurssilla harjoitellaan mm: kontaktia, istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, kohteiden jättämistä, luvan odottamista, , luoksetuloa, ohituksia, hihnassa nätisti kävelyä yms. arjessa tarvittavia taitoja. Kurssilla pentu pääsee tekemään sellaisia asioita, joita se tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. Pentukurssiin sisältyy seuraavat webinaarit: Meille tulee koira – Webinaari Kouluttamisen […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Onko koirasi 6kk-1,5v ? Meneekö hermo kun kaikki opit jotka koira vielä jokin aika sitten osasi menee kuuroille korville? Koirasi hyperaktiivisuus kiristää hermoja arjessa etkä tiedä miten ohjata energiaa järkevään tekemiseen ja miten parantaa koirasi arkiosaamista? Mikäli vastasit kyllä – on tämä kurssi juuri teitä varten. Kurssilla harjoitellaan kontaktia, häiriössä työskentelyä, paikallaoloa, luoksetuloa, […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Nosework sopii kaikille koirille ikään tai rotuun katsomatta. Laji kehitettiin alkujaan USA:ssa rescuekoirien aktivointiin, mutta pian lajia lähdettiin työstämään kaikkien koirien saataville ja lajissa voi myös kilpailla. Etsintöjä on 4 erilaista: laatikkoetsintä, sisätilaetsintä, ulkoetsintä sekä ajoneuvoetsintä. Tällä alkeiskurssilla harjoittelemme lajin 1 luokassa olevan eukalyptuksen hajulla. Tavoitteena kurssilla on vahvistaa eukalyptuksen hajua ja liittää […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Onko koirasi 6kk-1,5v ? Meneekö hermo kun kaikki opit jotka koira vielä jokin aika sitten osasi menee kuuroille korville? Koirasi hyperaktiivisuus kiristää hermoja arjessa etkä tiedä miten ohjata energiaa järkevään tekemiseen ja miten parantaa koirasi arkiosaamista? Mikäli vastasit kyllä – on tämä kurssi juuri teitä varten. Kurssilla harjoitellaan kontaktia, häiriössä työskentelyä, paikallaoloa, luoksetuloa, […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Agilityn kokeilutunnilla kokeillaan erilaisia esteitä yksittäisinä harjoituksina. Käymme läpi esim. putki ja aitaeste, mikäli aikaa jää niin myös muita esteitä. Soveltuu myös pennuille! KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Sunnuntaina klo 12.00 - 12.45 5.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
TUNNIN SISÄLTÖ: Tällä tunnilla keskitymme etsimään erilaisia 1.lk tasoisia sisätiloja. Tunnilla tehdään yksi koira kerrallaan etsintöjä ja muut odottavat vuoroaan joko autossa sisällä hallissa. Kouluttaja neuvoo ja antaa vinkkejä tunnin aikana ja jokaisesta suorituksesta saa suullisen palautteen. Tunnille voi tulla koirakot, jotka ovat käyneet nosework alkeiskurssin. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Sunnuntaina klo. 14.00 – 14.45 5.11.2023 […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Kokeile Rallytokoa – Tunnilla harjoittelemme Rallytokon Alokasluokan liikkeiden alkeita kuten sivulletuloja, eteen istumista, seuraamista. Harjoiteltavat asiat hieman riippuvat osallistuvien koirakoiden osaamistasosta. Ikärajaa tunnille ei ole, mutta tunnille tullakseen koiran tulisi olla harjoitellut jo ainakin hieman istumista, maahanmenoa, paikallaoloa sekä seuraamista etukäteen. Näitä ei erikseen läpikäydä tunnilla vaan keskitytään suoraan rallytokon harjoituksiin. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Jatko 1 - Kurssi on sopiva jatko Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Kurssilla jatketaan yksittäisiä esteharjoituksia sekä yhdistellään esteitä koirakoiden omien tasojen/edistymisen mukaan. Kurssille ei ole ikärajaa, pentujen kanssa harjoitukset tehdään ikä huomioiden. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 4 koulutuskertaa Sunnuntaisin klo. 18.00 – 18.45 5.11., 12.11., 19.11., 26.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Kun ohitustilanteet harjoitellaan koiran kanssa kunnolla ja koiraa palkitaan rennosta rauhallisesta ohituksesta, koiran on helpompi tehdä ohituksia omistajansa kanssa lenkeillä. Kurssilla harjoitellaan tekniikkaa, missä koira itse luopuu kohteesta (koira/ihminen/auto/pyörä tms.) Tunnilla ei ole ikärajaa, joten soveltuu myös pennuille! KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Maanantaina klo. 18.00 – 18.45 6.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tällä yhden kerran tutustumistunnilla pääset kokeilemaan miten koirasi innostuu nenänkäytöstä. Tunnilla tutustutaan eukalyptuksen hajuun sekä etsimistyöskentelyyn laatikoilla. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Maanantaina klo. 19.00 – 19.45 6.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Alkeiskurssilla aloitetaan perustottelevaisuusharjoituksilla, joita tarvitaan lajin turvalliseen ja sujuvaan harjoitteluun. Kurssilla noin puolet on perustottelevaisuusharjoituksia ja puolet itse esteharjoittelun alkeita putkesta ja hypystä. Kurssin sisältöön kuuluu myös erilaisia tassukoordinaatioharjoituksia. Ryhmän harjoitukset muokkautuvat aina ryhmän tason mukaan! Lisäksi ryhmän edistymisen mukaan käydään läpi ohjauksien alkeita esimerkiksi valssi. Harjoituksia tehdään vaihtelevasti koko ryhmä kerrallaan […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Alkeiskurssilla aloitetaan perustottelevaisuusharjoituksilla, joita tarvitaan lajin turvalliseen ja sujuvaan harjoitteluun. Kurssilla noin puolet on perustottelevaisuusharjoituksia ja puolet itse esteharjoittelun alkeita putkesta ja hypystä. Kurssin sisältöön kuuluu myös erilaisia tassukoordinaatioharjoituksia. Ryhmän harjoitukset muokkautuvat aina ryhmän tason mukaan! Lisäksi ryhmän edistymisen mukaan käydään läpi ohjauksien alkeita esimerkiksi valssi. Harjoituksia tehdään vaihtelevasti koko ryhmä kerrallaan […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tälle pentukurssille ovat tervetulleita koirakot, jotka haluavat heti alusta alkaen rakentaa hyvät pohjat tavoitteena kilpailla tai vähintään harrastaa aktiivisesti jotakin lajia. Kurssilla harjoittelemme aktiivisesti kontaktia myös eri häiriöiden alaisuudessa, varmaa paikallaoloa, Taukokäyttäytymistä, rakennetaan monipuolisesti palkkaamista. Kaikki mitä koiran kanssa tehdään rakentuvat palkkaamisen ympärille. Palkkaaminen ei ole pelkästään namin antamista tai lelun heittämistä. Palkkauksesta […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tällä kurssilla harjoittelemme Rallytokon tärkeitä pohjataitoja sekä tutustumme hiukan alokasluokan tehtäviin. Kurssilla harjoitellaan mm. seuraamista, paikallaoloa, sivulle tuloja , kontaktia , takaosankäyttöä (käännökset) , eteen istumista sekä erilaisia tarvittavia asennonvaihtoja. Kurssille tullessaan koiran tulisi vähintään osata istua ja mennä maahan. Soveltuu myös pentukurssin sisällön hallitseville pennuille. Tältä kurssilta saat hyvän pohjan harrastamiseen sekä […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko on mainio keino aktivoida vilkastakin koiraa ja parantaa suhdetta omaan koiraansa. Tällä jatko-/ratakurssilla keskitymme alokasluokan rataharjoituksiin. Teemme erilaisia ratasuorituksia vaihtelevalla pituudella keskittyen myös kisamaisiin suorituksiin. Kurssin sisältöön kuuluu […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tällä kurssilla opettelemme Rallytokon Alokasluokan kylttejä sekä teemme lyhyitä ratapätkiä kurssilaisten edistymisen mukaan. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille joilla on käytynä Rallytoko & Toko Alkeet tai Rallytoko Alkeet– Kurssimme, tai hallussa vastaavat taidot. Kurssi sisältää myös Rallytoko Alokasluokka - verkkokurssin, jossa on läpikäytynä kaikki alokasluokan kylttitehtävät kirjallisten ohjeiden ja videoiden kanssa. Verkkokurssin arvo […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Alkeiskurssilla aloitetaan perustottelevaisuusharjoituksilla, joita tarvitaan lajin turvalliseen ja sujuvaan harjoitteluun. Kurssilla noin puolet on perustottelevaisuusharjoituksia ja puolet itse esteharjoittelun alkeita putkesta ja hypystä. Kurssin sisältöön kuuluu myös erilaisia tassukoordinaatioharjoituksia. Ryhmän harjoitukset muokkautuvat aina ryhmän tason mukaan! Lisäksi ryhmän edistymisen mukaan käydään läpi ohjauksien alkeita esimerkiksi valssi. Harjoituksia tehdään vaihtelevasti koko ryhmä kerrallaan […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tällä kurssilla harjoittelemme Rallytokon tärkeitä pohjataitoja sekä tutustumme hiukan alokasluokan tehtäviin. Kurssilla harjoitellaan mm. seuraamista, paikallaoloa, sivulle tuloja , kontaktia , takaosankäyttöä (käännökset) , eteen istumista sekä erilaisia tarvittavia asennonvaihtoja. Kurssille tullessaan koiran tulisi vähintään osata istua ja mennä maahan. Soveltuu myös pentukurssin sisällön hallitseville pennuille. Tältä kurssilta saat hyvän pohjan harrastamiseen sekä […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Kisat tulossa ja vielä tarvittaisiin ratatreeniä? Vai suunnitteletteko vasta kisoihin menoa? Tällä ratatreeni tunnilla tehdään ALO tai AVO - luokan rataa, ilmoitathan ilmoittautumisen yhteydessä kumman radan haluat tehdä. Loistava tilaisuus tulla harjoittelemaan ja treenaamaan kisasuoritusta. Tehtäviä tehdään koira kerrallaan. Tunnille otetaan max. 4 koirakkoa. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Maanantaina klo. 16.00 – […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Pentukurssi on tarkoitettu kaikille alle 12kk ikäisille pennuille. Kurssilla harjoitellaan mm: kontaktia, istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, kohteiden jättämistä, luvan odottamista, , luoksetuloa, ohituksia, hihnassa nätisti kävelyä yms. arjessa tarvittavia taitoja. Kurssilla pentu pääsee tekemään sellaisia asioita, joita se tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. Pentukurssiin sisältyy seuraavat webinaarit: Meille tulee koira – Webinaari Kouluttamisen […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tämä näyttelytreeni on tarkoitettu pienille ja isoille roduille. Arastaako koirasi tuomaria vai onko tuomari liiankin ihana? Haluatko varmuutta ja treeniä liikkumiseen kehässä yksin sekä treeniä ryhmässä liikkumiseen ja olemiseen? Tunnille ei ole ikärajoitusta, joten loistavaa treeniä myös pennuille! Koiran ei myöskään tarvitse osata mitään tunnille tullessaan. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Maanantaina […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tämä näyttelytreeni on tarkoitettu pienille ja isoille roduille. Arastaako koirasi tuomaria vai onko tuomari liiankin ihana? Haluatko varmuutta ja treeniä liikkumiseen kehässä yksin sekä treeniä ryhmässä liikkumiseen ja olemiseen? Tunnille ei ole ikärajoitusta, joten loistavaa treeniä myös pennuille! Koiran ei myöskään tarvitse osata mitään tunnille tullessaan. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Tiistaina klo […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tällä kurssilla opettelemme Rallytokon Alokasluokan kylttejä sekä teemme lyhyitä ratapätkiä kurssilaisten edistymisen mukaan. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille joilla on käytynä Rallytoko & Toko Alkeet tai Rallytoko Alkeet– Kurssimme, tai hallussa vastaavat taidot. Kurssi sisältää myös Rallytoko Alokasluokka - verkkokurssin, jossa on läpikäytynä kaikki alokasluokan kylttitehtävät kirjallisten ohjeiden ja videoiden kanssa. Verkkokurssin arvo […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Agilityn kokeilutunnilla kokeillaan erilaisia esteitä yksittäisinä harjoituksina. Käymme läpi esim. putki ja aitaeste, mikäli aikaa jää niin myös muita esteitä. Soveltuu myös pennuille! KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Lauantaina klo 13.00 - 13.45 18.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
TUNNIN SISÄLTÖ: Tunnilla on valmis lyhyt rata, jonka jokainen koirakko saa suorittaa oman tasonsa mukaisesti. Ohjaaja pääsee tutustumaan rataan ensin ilman koiraa ja tarvittaessa saada apua oikean ohjauksen tai reitin valitsemiseen kouluttajalta, jonka jälkeen koirakot suorittavat radan vuorotellen. Tunti sopii vähintään Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Yhteensä 1 treenikerta Lauantaina klo. 17.00 – […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tämä näyttelytreeni on tarkoitettu pienille ja isoille roduille. Arastaako koirasi tuomaria vai onko tuomari liiankin ihana? Haluatko varmuutta ja treeniä liikkumiseen kehässä yksin sekä treeniä ryhmässä liikkumiseen ja olemiseen? Tunnille ei ole ikärajoitusta, joten loistavaa treeniä myös pennuille! Koiran ei myöskään tarvitse osata mitään tunnille tullessaan. Tunnille otetaan mukaan max. 6 koirakkoa! […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Pentukurssi on tarkoitettu kaikille alle 12kk ikäisille pennuille. Kurssilla harjoitellaan mm: kontaktia, istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, kohteiden jättämistä, luvan odottamista, , luoksetuloa, ohituksia, hihnassa nätisti kävelyä yms. arjessa tarvittavia taitoja. Kurssilla pentu pääsee tekemään sellaisia asioita, joita se tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. Pentukurssiin sisältyy seuraavat webinaarit: Meille tulee koira – Webinaari Kouluttamisen […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tällä kurssilla harjoittelemme Rallytokon ja Tokon tärkeitä pohjataitoja sekä lajeja yhdistäviä liikkeitä. Tämän kurssin jälkeen sinun on helppo jatkaa valitsemasi lajin pariin. Kurssilla harjoitellaan mm. sivulletulot , Kontakti , Seuraamisen rakentaminen, Takaosankäyttöä (käännökset) , eteen istuminen , paikallaolo eri asennoissa. Kurssille tullessaan koiran tulisi vähintään osata istua ja mennä maahan. Soveltuu myös pentukurssin […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Rauhoittumiskurssi kaiken ikäisille koirille! Kurssilla harjoitellaan rauhoittumiseen tehokkaita tukikäytöksiä, sekä kehitetään koiran keskittymiskykyä erilaisilla tehtävillä. Kurssin taitoja voit hyödyntää arjen eri tilanteissa, esim. Eläinlääkärissä ja vieraiden tullessa kyläilemään, lisäksi myös harrastuksissa, esim. Tauoilla ja treenihalliin tullessa. Kurssille tarvitset mukaan: Koiralle alusta (peitto, pyyhe,peti), reilusti nameja, sekä luu/kongi/nuuskumatto tauoille. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 3 koulutuskertaa […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tunnilla harjoitellaan nätisti hihnassa kulkemista. Poukkoileeko koirasi hihnassa? Haluaisitko opettaa sille malttia hihnassa kulkemiseen? Ei ikä- tai osaamisrajoituksia, sopii myös pennuille. HUOM! Tunnilla ei harjoitella ohituksia, vaan siihen on oma Ohitukset Kuntoon - Tunti/Kurssi. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Sunnuntaina klo. 18.00 – 18.45 19.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
TUNNIN SISÄLTÖ: Tuntuuko seuraaminen hieman nihkeältä? Kaipaatko siihen parempaa tekniikkaa tai parempaa motivaatiota teille molemmille? Tule seuraamistunnille! Käymme läpi mm. tekniikan opetusta, hyvää takapään käyttöä ja/tai sivuaskelia. Tunnin harjoitukset riippuvat aina hieman osallistuvien koirakoiden tasoista ja toiveista. Tunnille ei ole ikärajoitusta. HUOM! Tunnilla käsitellään seuraamista harrastuslajeja ajatellen, hihnakäytökseen ja/tai ohituksiin on omat tuntinsa! KURSSIPÄIVÄT: […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko on mainio keino aktivoida vilkastakin koiraa ja parantaa suhdetta omaan koiraansa. Tällä jatko-/ratakurssilla keskitymme alokasluokan rataharjoituksiin. Teemme erilaisia ratasuorituksia vaihtelevalla pituudella keskittyen myös kisamaisiin suorituksiin. Kurssin sisältöön kuuluu […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Onko koirasi 6kk-1,5v ? Meneekö hermo kun kaikki opit jotka koira vielä jokin aika sitten osasi menee kuuroille korville? Koirasi hyperaktiivisuus kiristää hermoja arjessa etkä tiedä miten ohjata energiaa järkevään tekemiseen ja miten parantaa koirasi arkiosaamista? Mikäli vastasit kyllä – on tämä kurssi juuri teitä varten. Kurssilla harjoitellaan kontaktia, häiriössä työskentelyä, paikallaoloa, luoksetuloa, […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tämä näyttelytreeni on tarkoitettu pienille ja isoille roduille. Arastaako koirasi tuomaria vai onko tuomari liiankin ihana? Haluatko varmuutta ja treeniä liikkumiseen kehässä yksin sekä treeniä ryhmässä liikkumiseen ja olemiseen? Tunnille ei ole ikärajoitusta, joten loistavaa treeniä myös pennuille! Koiran ei myöskään tarvitse osata mitään tunnille tullessaan. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Tiistaina klo […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Jatko 1 - Kurssi on sopiva jatko Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Kurssilla jatketaan yksittäisiä esteharjoituksia sekä yhdistellään esteitä koirakoiden omien tasojen/edistymisen mukaan. Kurssille ei ole ikärajaa, pentujen kanssa harjoitukset tehdään ikä huomioiden. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 5 koulutuskertaa Tiistaisin klo. 18.00 – 18.45 21.11., 28.11., 5.12., 12.12., 19.12.2023 KURSSIPAIKKA: Katso […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Jatko 1 - Kurssi on sopiva jatko Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Kurssilla jatketaan yksittäisiä esteharjoituksia sekä yhdistellään esteitä koirakoiden omien tasojen/edistymisen mukaan. Kurssille ei ole ikärajaa, pentujen kanssa harjoitukset tehdään ikä huomioiden. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 5 koulutuskertaa, joka toinen viikko Perjantaisin klo. 20.00 – 20.45 24.11., 8.12.2023, (ei tuntia 22.12.), […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Näyttelytreenissä käydään läpi miten näyttelyissä toimitaan sekä harjoitellaan siellä tarvittavia taitoja. Tunnilla käydään läpi yleisellä tasolla seisomista, liikkumista yksin/ryhmässä sekä kouluttaja käsittelee koiraasi, kaikki nämä tottakai koiran ehdoilla ja osaamistaso huomioiden. Koiran ei tarvitse osata mitään entuudestaan, joten tunti soveltuu myös pennuille. Tunnille voi osallistua kaikenkokoiset koirat. Tunnille otetaan mukaan max. 6 koirakkoa! […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tunnilla on valmis lyhyt rata, jonka jokainen koirakko saa suorittaa oman tasonsa mukaisesti. Ohjaaja pääsee tutustumaan rataan ja tarvittaessa saa apua parhaimman ohjauksen tai reitin valitsemiseen kouluttajalta, jonka jälkeen koirakot suorittavat radan omalla vuorollaan. Tunti sopii vähintään Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Yhteensä 1 treenikerta Sunnuntaina klo. 16.00 – 16.45 26.11.2023 […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Agilityn kokeilutunnilla kokeillaan erilaisia esteitä yksittäisinä harjoituksina. Käymme läpi esim. putki ja aitaeste, mikäli aikaa jää niin myös muita esteitä. Soveltuu myös pennuille! KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Sunnuntaina klo 17.00 - 17.45 26.11.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
TUNNIN SISÄLTÖ: Näyttelytreenissä käydään läpi miten näyttelyissä toimitaan sekä harjoitellaan siellä tarvittavia taitoja. Tunnilla käydään läpi yleisellä tasolla seisomista, liikkumista yksin/ryhmässä sekä kouluttaja käsittelee koiraasi, kaikki nämä tottakai koiran ehdoilla ja osaamistaso huomioiden. Koiran ei tarvitse osata mitään entuudestaan, joten tunti soveltuu myös pennuille. Tunnille voi osallistua kaikenkokoiset koirat, huomioithan kuitenkin että Vallilan tiloissa ei […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tunnilla on valmis lyhyt rata, jonka jokainen koirakko saa suorittaa oman tasonsa mukaisesti. Ohjaaja pääsee tutustumaan rataan ensin ilman koiraa ja tarvittaessa saada apua oikean ohjauksen tai reitin valitsemiseen kouluttajalta, jonka jälkeen koirakot suorittavat radan vuorotellen. Tunti sopii vähintään Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Yhteensä 1 treenikerta Maanantaina klo. 15.00 – […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Tällä kurssilla harjoittelemme Rallytokon ja Tokon tärkeitä pohjataitoja sekä lajeja yhdistäviä liikkeitä. Tämän kurssin jälkeen sinun on helppo jatkaa valitsemasi lajin pariin. Kurssilla harjoitellaan mm. sivulletulot , Kontakti , Seuraamisen rakentaminen, Takaosankäyttöä (käännökset) , eteen istuminen , paikallaolo eri asennoissa. Kurssille tullessaan koiran tulisi vähintään osata istua ja mennä maahan. Soveltuu myös pentukurssin […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Tunnilla tehdään 1-luokan sisätila- ja laatikkoetsintöjä, hajuna eukalyptus hydrolaatti. Halutessaan kätköt etsitään ns. sokkoetsintänä eli piilojen sijaintia ei kerrota. Kouluttajalta saat lyhyen palautteen joka suorituksesta ja tarvittaessa neuvoja ja apua etsintöihin. Jokainen koirakko saa suorittaa etsinnän rauhassa, mutta hallissa saattaa olla muita tuntilaisia odottamassa omaa vuoroaan. Tunti ei sovellu koirille, jotka reagoivat voimakkaasti […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Kun ohitustilanteet harjoitellaan koiran kanssa kunnolla ja koiraa palkitaan rennosta rauhallisesta ohituksesta, koiran on helpompi tehdä ohituksia omistajansa kanssa lenkeillä. Kurssilla harjoitellaan tekniikkaa, missä koira itse luopuu kohteesta (koira/ihminen/auto/pyörä tms.) Tunnilla ei ole ikärajaa, joten soveltuu myös pennuille! KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Lauantaina klo. 11.00 – 11.45 2.12.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Jatko 1 - Kurssi on sopiva jatko Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Kurssilla jatketaan yksittäisiä esteharjoituksia sekä yhdistellään esteitä koirakoiden omien tasojen/edistymisen mukaan. Kurssille ei ole ikärajaa, pentujen kanssa harjoitukset tehdään ikä huomioiden. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 3 koulutuskertaa Lauantaisin klo. 13.00 – 13.45 2.12, 9.12, 16.12.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
TUNNIN SISÄLTÖ: Tällä yhden kerran tutustumistunnilla pääset kokeilemaan miten koirasi innostuu nenänkäytöstä. Tunnilla tutustutaan eukalyptuksen hajuun sekä etsimistyöskentelyyn laatikoilla. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Lauantaina klo. 16.00 – 1645 2.12.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä
TUNNIN SISÄLTÖ: Vauhtia luoksetuloon- tunnilla harjoitellaan varmaa luoksetuloa aluksi ilman suurempia häiriöitä ja pikkuhiljaa häiriöitä suoritukseen lisäten. Tehokas tunti luoksetulon tehokkaaseen vahvistamiseen. Sopii niin pennuille kuin vanhemmillekin koirille. Tunnille tuleva koira ei saa olla aggressiivinen muita koiria tai ihmisiä kohtaan. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 1 koulutuskerta Lauantaina klo 17.00 – 17.45 2.12.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi […]
TUNNIN SISÄLTÖ: Näyttelytreenissä käydään läpi miten näyttelyissä toimitaan sekä harjoitellaan siellä tarvittavia taitoja. Tunnilla käydään läpi yleisellä tasolla seisomista, liikkumista yksin/ryhmässä sekä kouluttaja käsittelee koiraasi, kaikki nämä tottakai koiran ehdoilla ja osaamistaso huomioiden. Koiran ei tarvitse osata mitään entuudestaan, joten tunti soveltuu myös pennuille. Tunnille voi osallistua kaikenkokoiset koirat. Tunnille otetaan mukaan max. 6 koirakkoa! […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Pentukurssi on tarkoitettu kaikille alle 12kk ikäisille pennuille. Kurssilla harjoitellaan mm: kontaktia, istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, kohteiden jättämistä, luvan odottamista, , luoksetuloa, ohituksia, hihnassa nätisti kävelyä yms. arjessa tarvittavia taitoja. Kurssilla pentu pääsee tekemään sellaisia asioita, joita se tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. Pentukurssiin sisältyy seuraavat webinaarit: Meille tulee koira – Webinaari Kouluttamisen […]
KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn Jatko 1 - Kurssi on sopiva jatko Agilityn Alkeet - Kurssin käyneille koirakoille. Kurssilla jatketaan yksittäisiä esteharjoituksia sekä yhdistellään esteitä koirakoiden omien tasojen/edistymisen mukaan. Kurssille ei ole ikärajaa, pentujen kanssa harjoitukset tehdään ikä huomioiden. KURSSIPÄIVÄT: Yhteensä 3 koulutuskertaa Sunnuntaisin klo. 17.00 – 17.45 3.12., 10.12., 17.12.2023 KURSSIPAIKKA: Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä