Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeet – Kurssi, Keskiviikkoisin 20.9.2023, Klo. 16.00, 6krt

170.00€

KURSSIN SISÄLTÖ:

Agilityn Alkeiskurssilla aloitetaan perustottelevaisuusharjoituksilla, joita tarvitaan lajin turvalliseen ja sujuvaan harjoitteluun. Kurssilla noin puolet on perustottelevaisuusharjoituksia ja puolet itse esteharjoittelun alkeita putkesta ja hypystä. Kurssin sisältöön kuuluu myös erilaisia tassukoordinaatioharjoituksia.

Ryhmän harjoitukset muokkautuvat aina ryhmän tason mukaan! Lisäksi ryhmän edistymisen mukaan käydään läpi ohjauksien alkeita esimerkiksi valssi.

Harjoituksia tehdään vaihtelevasti koko ryhmä kerrallaan ja koirakot yksitellen. Kurssille otetaan mukaan maksimissaan 4 koiraa.

Kurssi soveltuu pennuille 5kk iästä eteenpäin ja aikuisille koirille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta agilitystä. Kurssille osallistuakseen koiran tulee pystyä olemaan samassa tilassa muiden koirakoiden kanssa.

Suositeltavaa olisi että koirakko olisi käynyt pohjalle jonkun perustottelevaisuutta käsittelevän kurssin, esim. pentukurssi/arkitaitoa tassuihin.

 

KURSSIPÄIVÄT:

Yhteensä 6 koulutuskertaa

Keskiviikkoisin  klo. 16.00 – 16.45

20.9., 27.9., 4.10., 11.10., 18.10., 25.10.2023

 

KURSSIPAIKKA:

Katso tarkempi kurssipaikkaohjeistus täältä

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
20.9.2023
Aika:
16:00 - 16:45
Hinta:
170.00€

Järjestäjä

Kouluttajana Olivia

Tapahtumapaikka

Helsinki, konala lämmin halli
Ruosilantie 10
Helsinki, Helsinki Suomi
+ Google Map
View Tapahtumapaikka Website

Liput

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Liput are no longer available